Finnflats Retrievers  

Finnflats


Ketä me olemme

Olen Tuula Ehrman ja asun Nauvossa, Stenskärin saaressa. Ensimmäinen koirani hankin vuonna 1980, se oli rodultaan Englannin springerspanieli. Sen jälkeen tuli dobermanni sekä useampia tanskandoggeja. Näiden parissa vierähti lähes 20 vuotta.
Vuonna 1998 tuli ensimmäinen sileäkarvainen noutaja. Siitä alkoi aikani flattien parissa. Finnflats-kennelnimi minulle myönnettiin vuonna 2004 ja ensimmäinen FF-pentue näki päivänvalon vuonna 2006. Nyt vuoteen 2018 mennessä Finnflats pentueita on syntynyt 12, yhteensä 94 pentua. Jalostukseen käytän vain terveitä, hyväluonteisia ja rodunomaisia koiria. Näiltä täytyy löytyä hyvää työmotivaatiota eli pyrin ylläpitämään sileäkarvaisen noutajan metsästyskäyttöominaisuutta unohtamatta kuitenkaan rodun ulkomuotoa.

Olen Heidi Vainio ja asun Taivassalossa Varsinais-Suomessa. Minun ensimmäinen koirani oli Irlanninsusikoira vuonna 1988 ja sen jälkeen tuli muutamia pitkäkarvaisia mäyräkoiria.
Ensimmäinen sileäkarvainen noutaja tuli vuonna 2013. Tästä päivästä syntyi suuri rakkaus tähän rotuun. Mielenkiintoni rodun kasvattamiseen heräsi ja kasvattajan peruskurssin kävin vuonna 2014. Tuula pyysi minua mukaan Finnflats- kenneliin ja olin todella otettu tästä. On hienoa kun pääsee vanhemman kasvattajan mukana oppimaan rodun jalostamisesta.
Koiriemme kanssa harrastetaan noutajien rodunomaisia lajeja, NOMEa, MEJÄä sekä lisäksi rally-tokoa. Kaikkien koiriemme terveys tutkitaan jalostyöohjeen mukaisesti. Lisäksi olen käynyt osan kanssa luonnetestissä sekä smart dog- testissä. Näistä saa mielenkiintoista lisäinformaatiota koiran käyttäytymisestä. Yksi koiristani toimii kennelliiton lukukoirana ja olenkin hyvin kiinnostunut koiran vaikutuksesta lasten oppimisen edistymiseen.

Pentujen haluaisimme päätyvän vastuuntuntoisiin, aktiivisiin sekä harrastaviin koteihin. Flatti on erittäin energinen ja monimuotoinen harrastuskoira. Edellytyksenä pennun ostamiseen kennelistämme on sitoutuminen rodun terveystarkastuksiin. Kasvatustyömme tulee olemaan pienimuotoista, joten Finnflats-pentuja syntyy noin kerran vuodessa.

 
 

 

Ajankohtaista

  Seinäjoki KV 26.10.2019

Judge Börge Espeland Norway
Finnflats Liepard -Eino-
ERI NUO1 SA PU3 SERT
Finnflats Ko...

  Pääsylippu NOMEen!

AN-SSN taipumuskoe Kemiö 29.9.2019
Tuomari Ari Huttunen

F Liepard -Eino-
NOU1

  Onnea tuloksista!

Hyvinkää SNJ erikoisnäyttely 28.9.2019
Tuomari Line Hovd...

  Kihniö RN 7.9.2019

Tuomari Marjo Jaakkola
F Kiara -Nana-
ERI KÄY1 SA PN2

F Kiza -Kiiza-
ERI KÄY...

  Auran Tuoppi MEJÄ 18.8.2019

Tuomari Taina Ketola
M Carrock Beck -Uuno-
VOI1 42pist.
FI JVA


 
   
Tuula Ehrman
Stenskärinpolku 27
21650 Lillandet
+358400699197
tuulaehrman@gmail.com
 
Heidi Vainio  
Leikluodontie 130
23310 Taivassalo
+358400822110
heidivainio@merityo.fi
Copyright © 2019 Finnflats Retrievers | Webbinen.net